RP [CPA A/M]

Motoko ampuu koria, ampuen välillä myös zombeja. Koiralauma oli sen verran harventunut, ettei siitä olisi enää vaaraa. Ei tuo koria tappamatta jättäisi, ei todellakaan. Tuo nousee jaloilleen, napaten samalla maasta pistoolinsa. Jonka, jälkeen tuo pistää kiväärin selkänsä taakse roikkumaan, remmillä.
Motoko astelee, aivan katon reunalle ja hyppää. Tuo menisi auttamaan muita, toiset eivät välttämättä pärjäisi yksin. Kyborgina tuo kesti korkeita pudotuksia, tuo ei kuitenkaan pilvenpiirtäjien katolta hyppisi.

Kyoji ampuu zombeja pistoolillaan, nähden silmänurkastaan Motokon hyppäävän katolta alas. No, kyborgina naiselle tuskin kävisi kuinkaan pudotuksessa. Kyborgina olemisessa on omat etunsa. Kyllä hän sen kokemuksesta tietää, kun kerran omistaa kyborgin käden ja jalan.
Näin miettiessään herran huomio herpaantuu hetkeksi pois zombeista, ja sinä aikana muutama niistä pääsee vaarallisen häntä. Kyoji hätkähtää hereille mietteistään kuullessaan yhden zombeista äännähtävän vaarallisen lähellä häntä, ja kiroten hiljaa hän vetää taskustaan veitsen ja heittää sen tarkasti keskelle lähimmän zombin otsaa, muutaman muun veitsen osuessa pian muihin lähellä oleviin zombeihin. Kyojin aseesta kun loppuivat hetki sitten ammukset.

Motoko ampumaan zombeja, päästyään maankamaralle. Tuo vilkaisee nopeasti Kyoji'a, jolla oli nähtävästi ammukset lopussa. Tuo heittää toisen pistooleistaan, Yakuza-pomon pojalle. Ei tuo kahta pistoolia varsinaisesti tarvinnut. Tuolla oli kyborgina omat etunsa, tosin myös ongelmansa. Hakkerit olivat ongelma, varsinkin kyborgeille. Virustakin oltiin aluksi epäilty, pelkäksi hakkereiden tekoseksi. Kunnes oltiin huomattu, ettei virus iskenyt ainoastaan kyborgeihin vaan kaikkiin. Eläimiin, ihmisiin ja kyborgeihin.

Kyoji nappaa ilmasta Motokon heittämän pistoolin, ja jatkaa sillä zombien ampumista, nyökäten naiselle pienesti kiitokseksi. Samalla hän kiroaa mielessään sitä, että oli päästänyt keskittymisensä herpaantumaan edes hetkeksi. Kyllähän hänen pitäisi tietää paremmin kuin hyvin, että keskittymisen herpaantuminen kesken taistelun johtaa hyvin todennäköisesti kuolemaan. Hän tietää sen oikein hyvin, vaan silti hän päästi keskittymisensä herpaantumaan. Siitä hyvästä hänen tekisi mieli lyödä itseään. Muistutus itselle: pidä itsellesi kunnon saarna keskittymisen tärkeydestä, kun tämä on ohi. Itsensä lyöminen kun näyttäisi turhan oudolta. Pään lyöminen seinään tosin voisi ajaa saman asian.

Motoko potkaisee zombia, joka yrittää iskeä hampaansa tuon käteen, päähän. Zombi kaatuu maahan, jolloin tuo ampuu olion täyteen luoteja. Tosin, zombien hampaat eivät pystyisi uppoutumaan tuon lihaan. Tuo oli kyborgi, joten tuo oli suurimmaksi osaksi metatalia. Ainoa, mitä tuon alkuperäisestä kehosta oli jäljellä oli, mieli ja ulkonäkö. Motoko jatkaa zombien ampumista, välillä tuon tosin potkii zombeja tieltään. Rasittavia otuksia, jotka eivät millään halunneet väistää. Taikka kuolla.

Kyoji ammuskelee zombeja, heittäen aina välillä jonkun otsaan veitsen tai kaksi. Tosin hänen veitsensä alkaisivat pian loppua. No, ei voi mitään. Aseita hänellä kyllä riittää. Ja kyllä hän aina taistella voi. Jos ei muuten niin sitten liikennemerkillä tai paljain käsin. Zombin hampaat kun eivät pure ainakaan hänen oikeaan käteensä, onhan se metallia. Samoin kuin hänen vasen jalkansa.
Siinä ammuskellessaan herra yrittää laskea jäljellä olevia zombeja, mutta hetken kuluttua hän luovuttaa, ja tyytyy vain toteamaan mielessään niitä olevan turhan monta. Turhan monta siihen, että ne pääsisivät muualle riehumaan. Se ei olisi yhtään hyvä juttu, ei todellakaan.

Neko kirjoitti:

//Minäkin katoin, että NijIto on miespuolinen. Ilmeisesti Takuyalle, kaikki on neitejä. Ja nyt, menee nimet sekaisin...

//En oo lukenut ihmisten lomakkeita tai muutenkaan perehtynyt hahmoihin ja nimestä ei pysty päättelee ja kuvaa en ole katsonut jos sellainen on ollut. Enkä ole rooleista lukenut mitään mikä viittaisi siihen että se olis jätkä.

Inkeriina1 kirjoitti:

//En oo lukenut ihmisten lomakkeita tai muutenkaan perehtynyt hahmoihin ja nimestä ei pysty päättelee ja kuvaa en ole katsonut jos sellainen on ollut. Enkä ole rooleista lukenut mitään mikä viittaisi siihen että se olis jätkä.

//No, nyt ainakin tiedät.

Neko kirjoitti:

Inkeriina1 kirjoitti:

//En oo lukenut ihmisten lomakkeita tai muutenkaan perehtynyt hahmoihin ja nimestä ei pysty päättelee ja kuvaa en ole katsonut jos sellainen on ollut. Enkä ole rooleista lukenut mitään mikä viittaisi siihen että se olis jätkä.

//No, nyt ainakin tiedät.

//Sentää ^^'

Inkeriina1 kirjoitti:

//Sentää ^^'

//Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Neko kirjoitti:

Inkeriina1 kirjoitti:

//Sentää ^^'

//Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

//Se on totta u_u

Inkeriina1 kirjoitti:

//En oo lukenut ihmisten lomakkeita tai muutenkaan perehtynyt hahmoihin ja nimestä ei pysty päättelee ja kuvaa en ole katsonut jos sellainen on ollut. Enkä ole rooleista lukenut mitään mikä viittaisi siihen että se olis jätkä.

//Jaa. No, ehkä sen nimestä ei sitten voi päätellä sen olevan mies. Eikä se tosiaan selviä mun roolauksistakaan. No jaa, nyt ainakin tiedät.

Motoko kiroaa ääneti mielessään, uudemman kerran. Zombeja oli liika. Noilta loppuisivat ennen pitkää ammukset, joka tuottaisi varmasti ongelmia. Tuo siirtyy nopeasti sivummalle, vaihtaakseen lippaan uuteen. Tuo palaa zombien luokse ja alkaa, ampumaan otuksia.
”Meidän on yritettävä, ajaa zombit kujalle. Se toisi meille lisä aikaa. Sillä tarvitsemme loput ryhmästä, päämajalta” Motoko selostaa kaksikolle, joka tappoi zombeja.


”Minä lähden. En halua hankkia kuumetta, Stellan tavoin” Loretta sanoo, ja nousee seisomaan. Tuo oli jo saanut tarpeekseen sateesta. Sää oli sen verran huono, että seuraavaksi varmaan alkaisi ukkonen. Parasta olisi etsiä ensin auringonvarjo, joka suojasi liialta auringolta.

Kyoji nyökkää, ja vilkaisee pikaisesti ympärilleen löytääkseen lähimmän kujan, jolle zombit olisi helpointa ajaa. Kun hän sitten sellaisen havaitsee, hän rupeaa ajamaan zombeja kyseiselle kujalle, ammuskellen niitä siinä samalla. Eihän se muuten onnistu.

Nijito kohauttaa olkiaan, nousee, ja toteaa: "Sama täällä. Ei sillä, että saisin helposti kuumeen, mutta tämä sade alkaa käydä hermoilleni. Ja minulla on muutakin tekemistä kuin seisoskella sateessa. Ja minulla on nälkä."

”Lähdetään kaikki” Loretta sanoo ja katsoo ystäviään, huomaten samalla puun juurella olevan auringonvarjonsa. Tuo vilkaisee kertaalleen ystäviään, jonka jälkeen lähtee astelemaan kohti puuta. Päästyään puun luokse, tuo nappaa maassa lojuvan varjonsa ja palaa muiden luokse.

Motoko ampuu zombeja, samalla ajaen niitä kohti kujaa. Välillä tuo potkaisee paria zombia oikeaan suuntaa, kohti kujaa. Samalla, tuo selitti päänsä sisällä olevaan mikrofoonin tarvitsevansa loput. Ja toivovansa, että päämajalla opeteltaisiin erottamaan isozombilauma pienestä.

//Ja kohta iskee salama, joka heittää 65-lukulaiset tulevaisuuteen....

Kyoji ampuu zombeja ajaen niitä kohti kujaa, ja viskaa muutaman veitsen väärään suuntaan lähteviä zombeja päin, osuen niiden päihin. Ei sovi lähteä vika suuntaan, ei.

Nijito nyökkää, ja pistää kädet taskuihinsa, astuen muutaman askeleen poispäin. Jäädään kuitenkin odottamaan muita, kun nyt kerran ollaan yhtä matkaa lähdössä kotiin. Tai minne ihmiset nyt tästä meneekin.

//Okay :3

Loretta astelemassa muiden luokse, kunnes taivaalta iskee salama. Salama sokaisee tuon, eikä tuo enää näe mitään. Vain valkoista, ei mitään muuta. Tuo varmaankin kuoli, salama iski niin lähelle ettei epäilystäkään.

Motoko ampuu zombeja, kunnes salama iskee aivan zombilauman keskelle. Tuo ei nää mitään, ei yhtään mitään. Todennäköisesti salama sekoitti tuon aivot, muuta selitystä tuo ei keksinyt.

//Ja salama iski molemmissa ajoissa.

Kyoji astuu askeleen taaksepäin salaman iskeytyessä zombien keskelle, ja on vaistomaisesti jo suojaamassa silmiään vapaalla kädellään, kunnes tajuaa mitä on tekemässä ja laskee kätensä alas. Ei keskellä taistelua voi peittää silmiään, sehän olisi typerää. Tosin, ei se muuttaisi mitään, kun ei hän nytkään näe mitään. Mitä ihm....? Salaman on täytynyt sokaista hänet todella pahasti. Ei tähän muutakaan selitystä ole.

Nijito yrittää suojata silmiään salaman iskeytyessä, mutta sokaistuu silti sen välähdyksestä. Ja sitten hän ei enää näekkään yhtään mitään, pelkkää valkoista. Kivat, tämähän menee hienosti. Ollaanko tässä nyt kuolleita tai jotain, kun ei nähdä yhtään mitään? Se olisi kyllä loogista, kun salama kerran iski aivan viereen. Kummaa kyllä, ettei hän tuntenut yhtään mitään. Kai kuollessa nyt edes jotain pitäisi tuntea niinkuin, kipua tai jotain? Mutta kun hän kerran ei tuntenut mitään, sehän tarkoittaisi, että hän onkin elossa? Mutta miksi hän ei sitten näe mitään? Mitä ihmettä?

Loretta hieroo silmiään. Jos tuo oli kuollut, miksei tuo nähnyt mitään? Vai oliko tuo jäänyt eloon ja sokeutunut, tuo ei näkisi enää mitään. Tosin luulisi, että salama olisi tappanut. Loretta ei oikeastaan, ollut varma kummastakaan vaihtoehdosta. Entä, jos kaikki olisikin vain unta? Ja tuo heräisi pian. Tuo olisi vain nukahtanut, nukahtanut keinuun.

Motoko jähmettyy. Tuon aivot yrittivät, selvittää mistä ole kyse. Tuo yritti ääneti ottaa yhteyttä päämajaan, onnistumatta siinä. Tuolla kävi nopeasti mielessä vaihtoehto, hakkeroimisesta tai viruksesta. Tosin, salama oli kaikista loogisen selitys. Ainakin, Motokon aivot sanoivat näin.

Kyoji seisoo paikallaan liikkumatta mihinkään, ja yrittää mielessään selvittää nykyistä tilannetta. Okei, eli kesken tappelun salama iski keskelle zombilaumaa - toivottavasti se myös nirhasi suurimmanosan niistä - ja sen aiheuttaman välähdyksen seurauksena herra ei näe yhtään mitään. Toivottavasti tämä sokaistuminen on vain väliaikaista.
Käytyään mielessään läpi tapahtuneen useaan otteeseen Kyoji terästää kuuloaan ja yrittää kuulla ympäriltään jotain merkkejä tiiminsä jäsenistä tai zombeista. Tai ylipäätään mistä tahansa, joka voisi aiheuttaa minkäänlaista ääntä.

Nijito käy mielessään varmaan kaikki mahdolliset skenaariot siitä, mitä on juuri voinut tapahtua, samalla kun yrittää epätoivoisesti nähdä ympärilleen. Hitsit, eikö hän oikeasti pysty näkemään yhtään mitään? Tämä tästä vielä puuttuikin. Ensin hirveä sade, sitten salama, ja nyt sokaistuminen. Tämä ei tosiaan ole herran onnenpäivä.
Hetken hätäiltyään Niji saa lopulta takaisin itsehillintänsä, ja yrittää parhaansa mukaan rauhoittua, onnistuen siinä oikeastaan aika hyvin. Tälläisessä tilanteessa ei pidä hätääntyä. Loretta ja muut olivat hänen vieressään salaman iskiessä. Joten, heidän täytyy olla tässä lähellä. Niinpä herra aukaisee suunsa, voimatta olla miettimättä, olisiko häneltä mennyt äänikin sokaistumisen lisäksi.
"Loretta? Kaverit? Huhuu? Kuuletteko minua? Vastatkaa!" herra puolittain huutaa - okei, pari viimeistä sanaa on jo oikeaa huutoa - ja kuulostelee sitten ympäristöstä kuuluvia ääniä. Onhan täällä nyt pakko jotain ääniä kuulua. Niinhän?

”Ei tarvitse huutaa, kuulo menee” Loretta sanoo. Tuota oli alkanut ärsyttämään, ihmisten jatkuva taipumus huutamiseen. Kadullakin sai kuulla kommentteja ulkonäöstä. Ihmiset eivät tuntuneet käsittävän, että tuo ei ulkonäölleen mitään voinut. Tosin, nyt tuon olisi turha murehtia olevansa albiino. Loretta toivoo, että näkö palautuisi pian. Kaikki olisi vain unta, unta, unta.

Motokon korviin kantautuu keskustelun ääniä. Tosin äänet eivät, kuulunet kenellekäkään tuon ryhmästä. Paikalla oli siviilejä, mutta miten? Paikkahan oli eristetty, siviilejä ei päästetty alueelle. Toisaalta rikollisia ei estänyt mikään.
Vaikka Motoko ei tiennytkään, mitä keskustelijat tekivät alueella, tuo ei ruvennut huutelemaan mitään. Tuo oli vain hiljaa ja odotti näkönsä palautmista.

"Oh, sori. Ei tarvitse hermostua, Loretta", Nijito sanoo, kääntyen tytön äänen suuntaan. No, ei siitä kyllä ole mitään hyötyä, kun ei hän näe edelleenkään yhtään mitään. No jaa, ei hänen auta muu kuin jäädä seisomaan paikoilleen ja odottaa näkökykynsä palautumista. Olisihan typerää lähteä hortoilemaan ympäriinsä. Hänhän voisi törmätä johokin.

Kyoji kuulee kauempaa keskustelun ääniä, tosin hän ei tunnista äänien kuuluvan kenellekään heidän tiiminsä jäsenelle. Äänien omistajien täytyy siis olla siviileitä. Mutta miten ihmeessä he ovat päässeet tälle alueelle? Herra itse oli mukana - ja osittain vastuussa - sen eristämisessä, ja hän tietää varmistaneensa, ettei paikalla ollut enää ainuttakaan siviiliä. Joten näiden ihmisten on täytynyt tulla paikalle vasta eristämisen jälkeen. Outoa.... Hänen täytyisi pitää 'vahdeille' - nimi, jolla hän siviilit poissa eristetyltä alueelta pitäviä henkilöitä kutsuu - saarna siitä, miten työajalla tarkkaavaisuus ei saa herpaantua. Tai sitten hän voisi antaa päämajalle asiasta vähintäänkin negatiivistä palautetta.
Pian Kyoji herää näistä - hyvin nopeasti vilistävistä - ajatuksistaan, ja kuuntelee keskustelun ääniä. Hänellä ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä nuo tekivät alueella, mutta koska Motokon on täytynyt myöskin kuulla ne ja nainen ei silti ole sanonut tai huutanut mitään, päättää Kyojikin pysyä hiljaa. Motoko on kuitenkin periaatteessa heidän tiiminsä johtaja.

Loretta tuhahtaa. Ei tuo jaksaisi alkaa, väittelemään. Tuo hieraisee silmiään ja vilkaisee ympärilleen. Kuvitteliko tuo, vai oliko tuon näkö alkanut palautumaan? Tosin, tuo ei ollut enää puistossa. Paikka näytti hylätyltä asuinalueelta. Olikohan tuo sairaalassa, koomassa? Se olisi hyvin mahdollista. Tosin, kaikki voisi hyvin olla untakin... Eivät puistot yhtäkkiä asuinalueiksi muutu.

Motoko alkaa, hahmottamaan maassa makaavia kärventyneitä zombeja. Salama oli kärventänyt zombit. Tosin, zombit eivät olleet enää ongelma. Vaan siviilit. Tuo kääntyy keskustelun suuntaa, mistä äänet kuuluivat. Keskustelijat olivat ihmisiä. Eivät kyborgeja, vaan ihmisiä. Miten vartijat olivat mennee päästämään ihmisiä ohitseen?
Motoko vilkaisee Kyojia, joka oli vastuussa alueen eristämisestä. Eikö toinen ollut ymmärtänyt, että siviilejä ei saanut päästää alueelle? Ihmiset lähtisivät kuitenkin alueelta, tosin noiden mukaan.

Nijito tajuaa näkönsä alkavan pikkuhiljaa palautua, ja katsoo ympärilleen. Yllätyksekseen hän tajuaa, ettei olekaan enää puistossa, vaan jollain hylätyllä asuinalueella. Mitä ihm...? Olikohan tämä kaikki unta? Ei puisto voi yhtäkkiä muuttua asuinalueeksi, eihän? Sehän olisi mahdotonta.

Kyoji huomaa alkavansa hahmottaa ympäristöään, ja huomaa salaman kärventäneen zombit. No, ainakaan niistä ei ole enää ongelmaksi. Hän ei tosin välitä niistä vaan kääntää katseensa kauempana oleviin siviileihin, ja tarkastelee noita katseellaan. Nuo ovat aivan selvästi ihmisiä, tavallisia ihmisiä, joilla ei näyttäisi olevan edes kyborgin ruumiinosia. Okei, yksi heistä on albiino, mutta muuten. Miten ihmeessä he ovat päässeet tänne?
Tuntiessaan Motokon katsovan häntä Kyoji kääntää katseensa tämän suuntaan, arvaten naisen katseesta tämän 'kysymyksen', ja toteaa: "Älä minua katso. Kyllä minä tiedän, ettei siviilejä saa päästää alueelle. Ja minä tiedän myös henkilökohtaisesti varmistaneeni, ettei alueella ollut ainuttakaan siviiliä, kun se eristettiin. Nämä ovat tulleet alueelle eristämisen jälkeen. Joten valitukset voimme osoittaa 'vahdeille', jotka eivät näytä ymmärtäneen ohjeistusta, ovat epäpäteviä tai eivät ole olleet tarpeeksi tarkkaavaisia. Joten tämä ei ole minun vikani. En MINÄ ole 'vahteja' valinnut."

Loretta huomaa, muitakin ihmisiä. Tai kuulee. Tuo kääntyy nopeasti äänen suuntaan, nähdäkseen aseistettuja ihmisiä. Tosin, vain kahdella kolmesta oli aseita. Yhdellä porukasta oli kyltti. Kukaan normaali ihminen, ei kantele kylttiä kadulla. Lorettan huomio kuitenkin kiinnittyy ruumiisiin, porukan takana. Murhaajia....
”Ketä te oikein olette?” tuo kysyy, ääni värähtämättä porukalta. Tilanne oli karmiva, mutta tuo onnistui säilyttämään kasvonsa ilmeettöminä. Kaikista karmivinta oli, ettei koko tilanne tuntunut unelta. Vaan todelta.

”Sinä olet vastuussa alueen eristämisestä, joten kärsit myös seuraukset” Motoko sanoo, kylmästi Kyojille. Ei tuo kuitenkaan aikonut toiselle saarnaa pitää. Tuo kääntää katseensa takaisin ihmisiin, jotka näyttivät olevan jokseenkin hämillään tapahtuneesta.
”En tiedä ketä olette tai mitä teette täällä, mutta lähdette mukaamme. Viemme teidät päämajalle” Motoko ilmoittaa, pistäen samalla aseensa asekoteloon. Zombit oli hoideltu, aseita ei tarvittaisi.