SININEN UNI
"Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme, lääkkehillä hoidelkaa nalleystäväämme. Maito tuore, lämpöinen hyväks' olla voisi, vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi..."
"Minua väsyttää", Olivia sanoi hiljaa keskeyttäen samalla äitinsä laulun.
Äiti hymyili kuusivuotiaalle tyttärelleen ja silitti tämän pitkiä, suklaanruskeita hiuksia, jotka liimaantuivat hiestä märkään ihoon. Tytön suuret, vihreät silmät punoittivat hieman, ja ennen niin eloisa ja värikäs iho oli muuttunut lähinnä vaaleanharmaaseen sävyyn.
"Tiedän sen, kulta, minä tiedän sen." Äiti suuteli hellästi Olivian luisevaa kättä. "Mutta huomenna on uusi päivä ja olet jälleen virkeä."
Olivia hymyili unisena, muttei jaksanut puhua. Väsymys oli lähes ylitsepääsemätön, eikä äidin kaunis hento lauluääni auttanut asiaa. Kaikesta huolimatta Olivia rakasti kuunnella äitinsä laulua, ja sulki hetkeksi silmänsä vain keskittyäkseen lauluun.
"Patjaksensa parahin matto levitellään, peitteheksi toinenkin kääritähän hellään. Laulu kaunis lauletaan univirreksensä, itse käymme uinumaan hänen vierellensä..."
Olivia avasi silmänsä ja katsoi äitiään suloiset enkelinkasvot vakavina.
"Olethan sinä siinä vielä aamulla, äiti?" hän kysyi.
"Tietenkin olen. Olen tässä koko yön."
Äiti tarttui Olivian käteen ja puristi sitä hellästi. Hän ei aikonut päästää irti; hän halusi olla pikku tyttönsä vierellä loppuun asti, nauttia näistä viimeisistä hetkistä. Äiti kuitenkin tiesi, että vaikka hän kuinka taistelisi, ei hän pystyisi hidastamaan ajan kulkua yhtään. Olivia lähtisi joka tapauksessa.
"Äiti, miksi sinä itket?"
Äiti hymyili kyynelien lomasta, eikä edes yrittänyt peittää itkuisia silmiään.
"Minä vain rakastan sinua, todella paljon."
"Minäkin rakastan... -"
Olivian ääni muuttui hiljaiseksi loppua kohden ja pian haihtui kokonaan. Hänen silmäluomensa painuivat kiinni, ja pieni keho kävi veltommaksi. Vaikka äiti tunsi Olivian puristavan heikosti kättään, hän hätääntyi ja alkoi ravistella tyttöä.
"Ole kiltti, älä mene vielä... Äiti rakastaa sinua, pikku kulta, avaa silmäsi..."
"Mutta minua väsyttää", Olivia henkäisi tuskin kuuluvasti. "Väsyttää niin kovin paljon..."
Äiti katseli pientä tytärtään ja piteli tärisevin käsin kiinni tämän sormista tajuten, että Olivia lipui hiljalleen pois. Kyyneleet tipahtelivat yksi kerrallaan Olivian kämmenelle äidin suukotellessa hänen otsaansa ja rukoillessa, että Jumala pelastaisi hänet. Ei pelastanut. Olivia ei enää avannut silmiään. Hän ei enää koskaan tulisi puhumaan tai nauramaan. Kuudella ihanalla ja lyhyellä vuodella äitiä oli siunattu pienellä tyttärellä, suloisella enkelillä, joka oli nyt vaipunut siniseen ikiuneen ja muuttunut oikeaksi enkeliksi.
Äiti painoi päänsä hitaasti Olivian elotonta kehoa vasten. Hän sulki silmänsä, hymyili hiukan ja alkoi laulaa.
"Vahtikoira vartioi uskollisna meitä, kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä. Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme. Nalle raukan kuntohon aamuksi jo saamme..."
Pääsivu 
Aihe: OS: Sininen uni 
To Kesä 07, 2012 2:17 am
