OS x Kuoleva tammi

Tässä nyt tällainen lyhyt novellin kaltainen oneshot. Kommentoikaa toki. :--)

Kuoleva tammi

Hän oli vahva ja jykevä. Voimakas kuin tammi. Hänen mielensä ei koskaan horjunut. Hän rakasti ehdoitta, vihasi syystä ja inhosi, kun inhon kohde sen ansaitsi. Hän oli oikeudenmukainen ja rehellinen. Sanoi suoraan ajatuksensa julki ja piti voimakkaat mielipiteensä. Hän seisoi järkkymättömänä läheistensä takana ja puolusti heitä sellaisella omistautuneisuudella, jota ei voinut kuin ihailla. Hän kuunteli aina kaikkien murheet, muisti jokaisen hänen lähellään vuodatetun kyyneleen, ja antoi vain napakat ja tarkat neuvot, jotka huokuivat myötätuntoa ja ymmärrystä. 

Häneen tukeuduttiin. Aina. Ja jokainen. Oli kyse sitten pienestä arkipäivän murheesta tai ongelmasta, joka tuntui romauttavan koko maailman, hän auttoi. Hän tunsi niin monien ihmisten salaisimmat pelot, kiperimmät ongelmat ja suurimmat unelmat. Hän ei koskaan puhunut eteenpäin muiden asioita. Niin luotettava, häntä kuvailtiin. Mutta mitä muuta? Kuinka moni voi sanoa todella tunteneensa hänet? Varmasti hyvin harva. Hän kyllä tunsi ihmiset läpikotaisin vain pitämällä silmänsä ja korvansa auki. Hän ei koskaan udellut.  

Minäpä kerron teille, millainen hän oli syvällä sisimmässään. Hän oli heikko ja hauras. Hän kaipasi jotakuta, joka olisi kuunnellut hänen murheensa. Jotakuta, johon tukeutua. Hän kaipasi todellista ystävää. Sillä pohjimmiltaan hän oli yksinäinen. Ihmiset eivät koskaan pysähtyneet miettimään hänen tunteitaan, hänen elämäänsä. He olivat kuin hän eläisi vain heitä ja heidän murheitaan varten. 

Minä yritin. Yritin kaikkeni saadakseni hänet luottamaan itseeni. Uskomaan salaisuutensa ja pimeän menneisyytensä minulle. Olin aina tavoitettavissa. Tein parhaani sanoakseni oikeat sanat oikeaan aikaan, antaakseni lohdun. Mitä muuta olisin enää voinut? Mitä muuta annattevaa minulla olisi enää ollut kuin itseni? Kaikkeni? 

Olisin voinut antaa sydämeni. 

Pidin sen kuitenkin itselläni. En uskotunut hänelle. Niinpä hänkään ei uskaltanut luottaa minuun. Lopulta elämän raskas taakka romahdutti hänet. Niin vankka ja jykevä tammi, jolla oli hauras sydän, kaiken sen lujuuden ja kovuuden keskellä. Se tammi ei jaksanut enää. Kaikki se tuska ja murhe hänen sydämessään purkautui ilmoille. Hänkin lensi ilman halki, kieppui tuulessa syksyn tanssissa, kuten tammen viimeinen lehti. Lopulta hänkin vajosi maahan ja jäi siihen. Kaikki se tuska oli viimein ohi. 

Mutta syyllisyys jäi kalvamaan sisintäni, kävi taloksi sydämeeni, eikä se katoa sieltä koskaan. [b]

Woaah o wo Hieno ~ ^^

Kiitos ! :--)

Ihana